Palosuojelun edistämissäätiön hallitus on päättänyt myöntää 120 000 euroa apurahoja ja avustuksia seuraaviin toimintoihin ja hankkeisiin:
- Palo- ja pelastustieto ry:n julkaisutoimintaa tukevaan tarkoitukseen, kuten palo-, pelastus- ja väestönsuojelutoimintaan liittyvien kirjoitus- ja koulutusaineistojen yms. tuottamiseen
- pelastusalan tutkimus- ja opinnäytetöihin
- alan kehittämistä edistävään julkaisu-, kustannus-, tiedotus- ja valistustoimintaan
- vapaaehtoiseen järjestötyöhön, erityisesti nuorisotyön tukemiseen
- pelastusalan vapaaehtoishenkilöstön koulutus- ja harjoitusolosuhteiden parantamiseen mm. rakennusten korjauskustannuksiin, koulutus- ja harjoitusvälineistön hankintaan
- sekä mahdollisesti muuhun tarkoitukseen hallituksen tapauskohtaisen harkinnan perusteella.
Apurahoja myöntämisessä säätiön hallitus painottaa pelastustoimen arvojen (inhimillisyys, ammatillisuus, luotettavuus) noudattamista.
Anomuksesta tulee ilmetä apurahan käyttötarkoitus sekä hankkeen vaikuttavuus ja laajuus paikallisesti tai valtakunnallisesti. Yhteisöjen tulee liittää apuraha-anomukseen viimeinen tilinpäätös (tuloslaskelma ja tase) sekä vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Apurahalimiitistä varataan osa, noin 10000–20000 euroa, jaettavaksi myöhemmin vuoden aikana säätiön sääntöjen tarkoituksen toteuttamisen kannalta tärkeisiin ja kiireellisiin hakemuksiin.
Hakemusten tulee olla asiamiehellä viimeistään 13.3.2020 mennessä Palosuojelun edistämissäätiölle osoitteella: Palosuojelun edistämissäätiö c/o Marko Hasari, Ketunlinnantie 20, 04300 Tuusula.
Jos hakija on yhteisö, tulee hakemuksen allekirjoittajalla olla ao. yhteisön nimenkirjoitusoikeus.