Miika Mustonen on työskennellyt parikymmentä vuotta Helsingin pelastuslaitoksella. Henkisesti kuormittavaan keikkaan hän joutui 12 vuotta sitten. Sen jäljet hän sai pyyhittyä pois vasta post-traumatyöpajassa.

Palosuojelun edistämissäätiö tuki 20000 eurolla pelastusalan post-traumatyöpajan pilottitapahtumaa. Kokemukset olivat hyviä ja työpajalle toivotaan jatkoa.

”Minulla oli tunne kuin olisin kantanut selässäni repullista kiviä. Nyt kivet vaihtuivat ilmapalloiksi”, paloesimies Miika Mustonen kuvailee osallistumistaan pelastusalan post-traumatyöpajaan. Suomen Palopäällystöliitto järjesti maailman mitassakin ensimmäinen työpajan lokakuun alussa Porin Yyterissä.

Mustonen on työskennellyt parikymmentä vuotta Helsingin pelastuslaitoksella. Henkisesti kuormittavaan keikkaan hän joutui 12 vuotta sitten. Sen jäljet hän sai pyyhittyä pois vasta nyt post-traumatyöpajassa.

”Olimme menossa keikalle, jonka oletin olevan niin sanotusti rutiiniluonteinen elvytys. Kun ovi avattiin, kodissa olikin pieni poika kuolleiden vanhempiensa kanssa. Otin heti pojan hoitooni ja menin samalla itsekin syvälle hänen suruunsa. Normaalisti niin ei tehdä, mutta ehkä oma elämäntilanteeni pienen lapsen isänä vei minut siihen.”

”Olin pojan kanssa siihen saakka, kunnes hänen sukulaisensa tulivat paikalle ja ottivat hänet hoitoonsa. Olin pojalle ensihetken turvallinen aikuinen.”

Mustonen kävi heti defusingin, mutta traumaattinen kokemus kulki vuosien aikana mukana, vaikka sen kanssa oppi elämään.

”Kun Saku Sutelainen kertoi työpajasta, hain mukaan ja ajattelin, jos siellä saisin vuosien aikana kertyneen taakan pois harteiltani. Näin kävi ja kokemukseni perusteella se onkin parasta, mitä olen saanut työnantajaltani.”

Paskin keikka muuttuikin työuran suurimmaksi onnistumiseksi.

”Tajusin, että oma elämäntilanteeni ja lapsuudessani kokemani asiat nousivat siinä tilanteessa pintaan. Olin urallani nähnyt jo siihen mennessä lapsiuhreja, mutta ne eivät olleet vaikuttaneet samalla tavalla. Ihminen ei loputtomasti kestä asioita, ja siinä elämäntilanteessa tämä jätti minuun jäljen.”

Muutakin kuin punnerrustuloksia

”Ymmärsin nyt, että tein siinä tilanteessa työni hyvin ja onnistuin. Elokuvissa palomiessankarit kantavat ihmisiä ulos palavasta talosta. Sellainen ei ole realismia. Mutta kannoin pojan henkisesti ulos tapahtuneesta.”

Mustonen kehuu post-traumatyöpajan ohjaajia todellisiksi ammattilaisiksi. Heidän kanssaan oli vaivatonta jutella.

”Siksi oli helppo heittäytyä ja avautua, kuten he meitä neuvoivatkin tekemään.”

Defusingiin verrattuna post-traumatyöpaja oli Mustonen mielestä täydellistä.

”Siinä tuli maha täyteen. Defusingissa käydään tilannetta läpi ja kerrotaan omista tuntemuksista. Hyvä sekin, mutta tässä mieltä kaihertavat asiat käydään terapeuttien ohjauksessa perusteellisemmin läpi”.

Mustonen toivoo, että post-traumatyöpaja olisi osa työntekijälle tarjottavaa henkistä huoltoa. Jos nimittäin halutaan, että työntekijät jaksavat olla töissä pidempään.

”Työntekijän pitää suhtautua avoimesti tällaiseen toimintaan ja heittäytyä rohkeasti mukaan. Terapia ei ole mitään ihmeellistä, ja tästä pitää puhua avoimesti myös paloasemien kahvipöydissä. Uskallettaisiin puhua muustakin kuin punnerustuloksista eikä koettaisi tätä huuhaana.”

”Tällä tavalla korjataan ihmeellisetkin kolhut ja oppii ajattelemaan uudella tavalla. Monilla on taustalla paljon kovempiakin tarinoita”, Mustonen toteaa.

Perusteellisempi purku

Post-traumatyöpajaidean vetäjä, palomies-ensihoitaja Saku Sutelainen mietti, miten pelastusalalla voitaisiin kehittää traumaattisten työtehtävien jälkeisiä toimia. Tällä hetkellä hän työskentelee projektipäällikkönä Palopäällystöliitossa.

”Ryhmän purkuistunnon eli defusingin lisäksi olen kaivannut muitakin toimenpiteitä vaikeiden tilanteiden aiheuttamien reaktioiden ymmärtämiseksi. Sain selville, että poliisit ovat käyttäneet vuodesta 2010 lähtien kolmepäiväistä internaattia. Siellä voidaan käydä läpi vaikeita työtehtäviä, jotka hiertävät elämää tai ovat jääneet askarruttamaan mieltä. Tällaiseen post-traumatyöpajaan pääsin tutustumaan viime vuoden marraskuussa ja sen toimivuus ylitti omat odotukset”, Sutelainen kertoo.

Post-traumatyöpajassa rakennetaan aluksi luottamuksen ilmapiiriä, jotta jokainen pystyy kertomaan muille oman yksittäisen vaikean työtehtävän tai useiden keikkojen aiheuttaman kuorman. Sen jälkeen keskustellaan laajemmin pienemmissä vertaistukiryhmissä.

”Oman mielen maisemaa käsitellään yhä syvemmin alansa huippuja edustavien psykoterapeuttien kanssa. Kahdella terapeutin tapaamisella pyritään selvittämään perussyy, miksi joku tehtävä on jäänyt niin voimakkaasti mieleen. Näin autetaan osallistujaa eteenpäin ongelmien käsittelyssä. Usein käytetään EMDR-menetelmää, jossa pyritään ohjamaan henkilöä varhaisempiin traumaan liittyviin tuntemuksiin tai vahvistamaan henkilön omaa selviytymiskykyä.”

Voi kantaa lopun elämää

Työpajassa on myös luentotyyppistä psykoedukaatiota eli informaatiota traumaattisten tilanteiden jälkeisistä tyypillisistä reaktioista sekä niiden normalisoinnista ja maadoittamisesta. Lisäksi päiviin kuuluu rentouttava hieronta sekä paljon yhteisöllisyyttä muun muassa saunomisten ja illanviettojen parissa.

”Post-traumatyöpajan päivät ovat pitkiä ja kuormittavia, mutta lyhyeen aikaan on saatu mahtumaan paljon hyvää. Työpaja ei lopu kolmen päivän jälkeen, sillä siellä kokonaisvaltaisesti saatu kokemuksellisuus kantaa vuosia, kenties lopun elämää”, hän painottaa.

Ensimmäisessä tilaisuudessa oli 12 osallistujaa ja viisi ohjaajaa. Siihen haki yhteensä 28 henkilöä. Valintaperusteena oli taustalla oleva henkiseen jaksamiseen vaikuttava työtehtävä sekä maantieteellinen tasapuolisuus.

Työpajapäivien kustannukset ovat noin 2500 euroa osallistujalta. Poliisien vastaavassa tilaisuudessa on yleensä 20 osallistujaa, jolloin kokonaiskustannukset ovat 50000 euroa.

”Toivottavasti työpajaa pystytään jatkamaan. Tällainen loistava työhyvinvointia ja työssä jaksamista tukeva sekä niitä ennaltaehkäisevä toiminta pitää saada turvattua”, Sutelainen korostaa

Teksti: Esa Aalto
Kuva: Roni Hotari